Riikka pahoittelee ja Petteri ylistää kun ollaan taas niin vastuuntuntoisia. Konkreettisesti mikään ei muutu ja kansan pitäisi uskoa että Purra on kokenut valaistumisen ja tehnyt 180° käännöksen yhdessä yössä ensin kipakasti vakuutettuaan seisovansa jokaisen sanansa takana, ilman minkäänlaista painostusta hallituskumppaneilta. Pelkkää PR-tiimin tarkkaan suunnittelemaa hallituksen damage control -kampanjointia, merkityksetöntä sanahelinää joka ei sisällä yhtäkään rehellistä virkettä.
Purra vannoi ja vakuutti Twitterissä, että hän ei vanhoja kirjoituksiaan pyytele anteeksi ja muutaman tunnin päästä pakon edessä oli jo netissä pahoittelemassa näitä kirjoituksia. Hallituksessa pysymisen kiima on niin kova, että kielletään kannattajien aatteet. Moni toppahousu oli Purran ensimmäisen tviitin jälkeen kiittelemässä Purraa kun uskaltaa vastustaa mediaa ja vihervasemmistoa ja julisti, ettei mitään pyydetä anteeksi. Kun anteeksipyyntö sitten tuli, niin kytkettiin perinteinen persuille sopiva uhriutumismoodi päälle. Yhtäkkiä Twitter, tuo netin kaatopaikka, oli täynnä kymmeniä persu-uhreja, joita kaikkia oli henkilökohtaisesti loukattu tällä ”ajojahdilla”.
Seuraavaksi sitten koko hallituksen julkinen irtisanoutuminen rasismista, salaliitoista ja väkivallasta. Mielellään Riikka Purran ääneen kameroiden edessä lausumana, kiitos.
Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi yhteiskunnassa.
Terveisin Kokoomus, jonka tavoitteena on varallisuuserojen maksimointi, PS jonka tavoitteena on ultranationalistinen monokulttuuri ja ihmisten erottelu etnisen taustan perusteella ja KD, joka on seksuaalivähemmistöjen ja muiden uskontojen edustajien oikeuksien suurimpia vastustajia suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ei tämä paskanjauhanta enää edes jaksa naurattaa. Rakettiryhmä saarnaamassa pokémonien varastamisen vääryydestä olisi uskottavampi esitys.
Hallitus työskentelee tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen hallitusohjelmassa yhdessä kirjattujen periaatteiden mukaisesti. Hallitustyöskentelyssä on nollatoleranssi rasismille. Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Mitä jää jäljelle persuista nyt kun tuon ovat "luvanneet"?
Junnilan skillit myös kävivät selviksi kun totesi (ajattelunsa päätteeksi) että Suomen hallituksen poliittinen ilmasto-ohjelman sallii (kattaa) afrikkalaisten pakkoabortit.
Eihän se tässä ole pointti, vaan se, onko ihminen, joka kirjoittaa tuollaisia ja "somputtelee" somaleita, sopiva ministeriksi. Kertoo nimittäin aika paljon henkilön luonteenlaadusta. Ja koska Scripta on julkinen alusta, niin tämä ei mene oikein senkään piikkiin, että olisi esim. Whatsappissa heittänyt läppää, jonka vain joku tietty kaveriporukka ymmärtää läpäksi.
Se, että joku kauhistelee Riikka Purran sanomisia, ei tarkoita että tämä ottaisi sanomiset kirjaimellisesti. Mutta se tarkoittaa, että Riikka on sanonut jotain, joka on suurimmasta osasta suomalaisia kamalaa, ala-arvoista ja asettaa kyseenalaiseksi hänen kykynsä toimia ministerin vaatimalla arvokkuudella.
Ei tietenkään se usko, mutta näille oikeamielisille kaikenlainen ilkeämielinen valehtelu ja harhaanjohtaminen on sallittua, koska he ovat kuitenkin Hyvällä Asialla.
Tämähän on irrotettu kontekstista juuri kuten se Halla-ahon "homonampumisfantasia". Oikea konteksti oli tällä kertaa se, että joku ehdotti aselupien löysentämistä naisille, mitä Riikka vastusti toteamalla, että hänen aseenkäsittelytaidoillaan ensimmäiset ruumiit syntyisivät jo lähijunassa. Se oli siis argumentti aselakien löysennystä vastaan, mutta nämä valehtelevat nilkit ovat spinnanneet sen joksikin joukkoampumisfantasiaksi. Alhaista ja kuvottavaa toimintaa jota eivät edes tajua hävetä.