Enpä muuten muista hallitusta, jonka tie olisi ollut sisäisesti näin kuoppainen jo aivan ensimmäisistä päivistä saakka. Taisi tulla Orpolle yllätyksenä, että myös edes jonkinasteisella yhteisellä arvopohjalla onkin hallitustyöskentelyssä väliä.
Sinällään ihan järkevä kanta Essayahilta; poliittisesti latautuneet tapahtumat eivät ole oikea paikka viranomaisille. KD on kuitenkin liian pieni, että kannanotolla olisi mitään merkitystä. Seurauksena ei tule olemaan käytännön toimia eikä uutta hallituskohua.
Jep, kommentti on täysin ymmärrettävä ja tietty omalle kannatajaporukalle suunnattu, eikä aiheuta kohua. Varmistaa kuitenkin sen, että jos/kun hallitus jättäytyy Pridesta ensi vuonna pois, niin asiasta nousee äläkkä...