Joonas Konstigin kolumni: Nuorilta miehiltä ei vaadita liikaa – heiltä ei vaadita mitään, ja siitä he vasta kärsivätkin

En pysty heti sanomaan, mikä tuossa kirjoituksessa vaivaa? Aika pitkälti se sisältää sellaista vanhaa ”viisautta” että ”nyt vaan lisää kuria ja kaikki modernit höpönlöpöt pois” -asennetta. Ja ehkä tuossa vaivaa myös se, että jotenkin Taten ja Petersonin mainitseminen tekevät kirjoituksesta omissa silmissäni melkein satiirin. Kyseisen henkilöt kuitenkin tarjoamat miehille aika paljon muutakin (ei niin hyvää), joka erityisesti puhuttelee heikommassa tilanteessa olevia (ja vähän kiukkuisempia). Ehkä nämä ovat varoittavia esimerkkejä siitä, jos ilmiöön ei kiinnitetä parempaa huomiota…?

Se ei liene epäselvää, etteikö (sopivasti) vaativan isän/mentorin olemassaolo olisi tärkeä, mutta mielestäni ongelmana on, se että ympäristöstä tulee niin paljon signaaleja, jotka ovat ristiriidassa niiden vaatimuksien kanssa; miksi täyttäisin vaatimuksia, jotka näyttävät yhtä sattumanvaraisilta ja epävarmoilta kuin ympäröivä maailma?

Mutta miksi internetin varaisät onnistuvat olemaan niin motivoivia? Ainakin kirjoituksen esimerkkien tyyppisillä varaisillä on se, että ne luovat kärjityksillä yksinkertaisemman maailmankuvan, jossa vaatimuksien toteuttaminen johtaa selkeämmin johonkin. Ja samaisessa maailmankuvassa mahdollisille ongelmille löytyy syyllinen, jota voi ja saa vihata. Ja jos suhde ei toimi, niin varaisän voi vaihtaa kuin lelun uuteen.

Mielestäni se, mitä nuoret miehet tarvisevat, ei ole suoranaisesti vaatimuksia, vaan selkeyttä maailmaan. Ja se selkeys pitäisi olla jotain todellisempaa kuin internetin varaisien luomien kuplien näennäinen selkeys.

Jaa. Mielestäni kusipäitä on nykyään vähemmän kuin nuoruudessani tai vanhempieni kulta-ajalla.

Sodan runtelemilta, 1900-luvun alun arvoilla kasvaneilta isiltä ei tietääkseni kuria puuttunut ja kesti ainakin yhden sukupolven, että nämä kasvatukselliset elkeet katosivat.